Heinäkuuni pähkinänkuoressa

Elokuuni alkoi vähän huonosti, joten ajattelin sitten muistella heinäkuuta ja parempia aikoja.

Paras päivä: Oma syntymäpäivä oli varmaan aika lähellä täydellistä. Upea ilma, hyvä fiilis ja täydellistä seuraa. Olimme piknikillä järven rannalla.
Paras reissu: Teemun mökki vm. 2010
Parhaat juhlat: Siskoni 20-vuotissynttärit. Tai viime perjantain miitti. Vaikea valinta.
Paras biisi: Alice Cooper - Billion dollar babies, Mariska & Pahat sudet - Hurrikaani
Paras kirja: Lahdenperä, Johan: Maailman juoni
Paras elokuva: Star warsit! 8D Noloa edes tunnustaa, etten ollut nähnyt niitä ennen tätä kesää.
Paras televisiosarja: Penn & Teller: Bullshit!

Muuta huomioitavaa: Kokonaisuutena hemmetin hyvä kuukausi. Hyvät ilmat jatkuivat melkein koko kuun. Tutustuin hirveän moneen uuteen ihmiseen. Pääsin pariinkin otteeseen pois pk-seudulta. Työttömyys ei ärsyttänyt enää yhtä paljoa kuin kesäkuussa, mutta vielä ei häirinnyt ajatus koulun alkamisesta.

Sananvapaus vs. paperinukke

Seksuaalilainsäädännön tarkoitus on vain ja ainoastaan suojella ihmisiä (ja eläimiä joissain tilanteissa). Uhriton seksuaalirikos tuntuu jo käsitteenä kummalliselta. Toisinaan kuitenkin kiihkomielisyys nostaa rumaa päätään ja kaikki vähänkin rikosta läheltä liippaava tuomitaan.

Lapsiporno on yksi niistä asioista, joista jokaisella tuntuu olevan vahva mielipide, ja josta ollaan ensimmäisenä tuomitsemassa kovallakin hinnalla. Tänään ajatuksen-, julkaisun- ja sananvapautta kunnioittava sydämeni itki pari kyyneltä lukiessani uutista Aamulehden sivuilta. Ruotsissa sarjakuvankääntäjä on tuomittu lapsipornon hallussapidosta. Ikävää jo sinänsä, mutta vielä ikävämmän jutusta tekee se, että lapsiporno oli piirrettyä, japanilaista manga-sarjakuvaa. Tuomarin mielestä lasten oikeudet olivat tällä kertaa tärkeämpiä kuin sanan- ja julkaisunvapaus, ja siksi hän tuomitsi kääntäjän sakkorangaistukseen.

Piirretty lapsiporno sattaa kuulostaa inhottavalta, mutta jos nyt otetaan aivot käteen, niin minkä ihmeen lasten oikeuksia tässä ollaan puolustamassa? Kenen oikeuksia piirroksia katselemalla on loukattu? Oikea lapsiporno on, kuten sen pitääkin olla, laitonta. Lain tarkoitus on nimenomaan suojella lapsia hyväksikäytöltä. Mutta ketä tai mitä suojellaan piirrosten kriminalisoinnilla? Piirroshahmoille ihmisoikeudet? Väärin koska ällöä? Tuomittavaa koska oikeassa elämässä tämä olisi ällöä? Vastenmielisyys tai vahva tunnekuohu ei koskaan, missään tilanteessa tulisi olla rikollistamisen syy.

Tämä Ruotsissa, mutta entäs meillä? Kyllä vain, oikeusministeriön työryhmä valmisteli ehdotuksen, jossa "sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraaminen" kiellettäisiin. Tämä mahdollistaa myös fiktiivisen materiaalin katselusta, tuottamisesta tai hallussapidosta rankaisemisen. Tämä perustellaan sillä, että fiktiivinen lapsiporno voi edistää lasta vahingoittavien ajattelumallien sallimista. Ihanko jopa samalla tavalla kuin väkivaltaviihde? Ehdotus herättää muitakin kysymyksiä. Voisiko esimerkiksi piirtämäni tikku-ukko olla sukupuolisiveyttä loukkaava lasta koskeva esitys? Otetaanko piirroksen todentuntuisuus huomioon, vai riittääkö tuomitsemiseen se, että omistan vilkkaan mielikuvituksen, eikä piirroksen täten tarvitse olla niin näköinen?

Suomessa vielä toistaiseksi on sanan- ja julkaisunvapaus. Vahingollisen tai loukkaavan materiaalin kohdalla vapautta ollaan tietenkin rajoittamassa, mutta miksi ihmeessä rajoittaa niissä tilanteissa, kun materiaalin levittämisestä ei ole haittaa, eikä se vahingoita ketään edes epäsuorasti? Tässä ollaan unohtamassa lapsipornolakien perimmäiset syyt ja ollaan vaivuttu hysteriaan, jonka vallassa ollaan tuomitsemassa kaikki, koska siksi. Kunhan ketään ei ole satutettu tai hyväksikäytetty, valtiolle tai KRP:lle ei pitäisi kuulua mitä kukin piilottelee pöytälaatikoissaan. Meidän vapautemme kustannuksella ei pitäisi suojella piirrettyjen lasten oikeuksia, eikä meidän vapauttamme tulisi rajoittaa vain koska hysteria ja ällötys. Tämänkin olisi luullut olevan niin itsestäänselvää, mutta ei.

(Koska aihe on arka, huomautan vielä erikseen etten missään nimessä kannata aitoa lapsipornoa. Lasten vahingoittaminen ja sillä rahastaminen on törkeää ja ehdottoman tuomittavaa. Kuitenkin fiktiivinen lapsiporno tulisi pitää erillään aidosta, ja niitä pitäisi koskea eri lait. Työryhmän ehdotuksessa oli hyvääkin asiaa, kuten hyväksikäyttötuomioiden kovennusta, jota kannatan täysillä.)

"Ain't she pretty she's a birthday girl"

Sain synttärilahjaksi uuden puhelimen, Nokia 6700 Sliden. Koko päivä onkin mennyt sillä leikkiessä. Yhden päivän testauksen perusteella tuntuu melkoisen täydelliseltä tämä, löytyy oikeastaan kaikki mitä puhelimeltani kaipailen. Netti pelittää hyvin, sopiva näppäimistö, yllättävän tarkka kamera ja pätevän oloinen mp3-soitin. Myöhemmin saa vielä nähdä miten akku kestää ja millainen tuo on käytössä, mutta hyvältä vaikuttaa!

Haluan, että puhelimessani on eri soittoäänet eri soittajaryhmille. Tahdon tietää jo ennen puhelimen katsomista että kuka soittaa, tai jaksaako ylipäätään edes kiiruhtaa vastaamaan. Useiden eri soittoäänten hankkiminen saattaa kuitenkin olla nihkeää. Millään ei viitsisi niitä tilailla netin huijausfirmoilta, mutta koneelta löytyvissä biiseissa on usein joku alkuhiljaisuus tai muuten vain laimeata musisointia hyvien osuuksien tiellä. Kuitenkin uuteen puhelimeen oli uutta soittaria saatava. Suureksi avuksi osoittautui jälleen vanha tuttu MP3 direct cut -niminen ohjelma. Sen avulla biisejä voi leikkailla mielensä mukaan, lisätä niihin taukoja tai häivytyksiä ja säätää volumea omille korville sopivaksi. Leikkelin tämmöisistä kappaleista 4 uutta puolen minuutin mittaista soittoääntä noin viidessä minuutissa, eli nopeaa ja helppoa on elämä tämän vehkeen kanssa.

Sielunelämää

Mökiltä on kotiuduttu ja sielu on nauttinut. Lepäämisen lisäksi tuli vierailtua Mäntän kuvataideviikoilla Kyseessä on siis nykytaiteen näyttely, jossa niin tunnetut kuin uudemmatkin osaajat pääsevät esittelemään tämän hetken suomalaista kuvataidetta. Tunnen nykytaidetta todella huonosti, eikä näyttelyssä ollut minulle tuttuja nimiä esillä, mutta muutaman nimi jäi mieleen positiivisessä mielessä.

Hanna Kanto. Upeita töitä, "lumimyrskyn" näköisiä kuvia ja eläviä, muutaman viivan yksityiskohtia. Töitä oli esillä muutama, ja ne oli aseteltu yhdelle korkealle seinälle. Jäi tuijottamaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Ehdottoman tunnelmallisia ja kauniita kuvia.

Syksyn viimeinen aamu, 2010

Kristiina Uusitalon tämä kuva jäi erityisesti mieleen. Rauhallisen värinen ja jotenkin teoksesta tulee mieleen CMX:n kappale Kylmänmarja. Tämän ottaisin seinälleni.

Kaikilla aistieni raajoilla II, 2009

Astuessani Katja Tukiaisen töiden eteen en oikein tiennyt mitä ajatella. Tila täynnä vaaleanpunaista ja seinää koristi 11 metriä korkea sarjakuvamainen tyttö. Hauska ja takuulla mieleenpainuva

Paradis a, 2010

Kuvataiteen lisäksi ehti toki mökkilaiturillakin lepäillä. Koska olen vieläkin ihan mökkifiiliksissä ja nyt kun pääsin kuvien laittamisen makuun, laitanpa pari kuvaa mökkimaisemistakin. Tästä ei sitten tule tapaa.

Paahtoleipäherneytymä

"Tehokkain tapa pilata päivä on hyvän leivän toivossa kävellä leipäkaapille vain huomatakseen, että maukkaan paahtoleivän sijasta pussissa onkin enää jäljellä vain kantapalat, joita kukaan ei halua. Kantapalojen olemassaolon tärkeys onkin asetettu kyseenalaiseksi. Tein pientä tutkimusta; yksikään ystävieni talouksista ei tunne tarvitsevansa kantapaloja. Tulokset olivat itseasiassa päinvastaisia. Jokainen vastaaja oikeastaan toivoi pääsevänsä eroon näistä turhakkeista. Ne aiheuttavat turhaa päänvaivaa, suoranaista vittuuntumista ja yksinkertaisesti nälkiintymistä. Mutta miksi nämä hirvitykset ovat vieläkin leipäpusseissamme ja päiviemme pilaajina?

Itse tuotteesta, mainonnasta, nettisivuista ja pakkauksesta päätellen tuotteen kohderyhmään kuuluvat perheenäidit, jotka ostavat tuotetta hyvinvoinnin toivossa perheelleen. Mutta miten käy kun paahtoleipäpussissa on jäljellä enää kannat? Äiti on säästänyt ne aamuksi lapsille - osaksi hyvyyttään, osaksi koska ei itse näitä halunnut syödä - mutta miten reagoivat lapset, kun huoltaja yrittää tyrkyttää heille näitä epäkelpoja viipaleita? Aamupala on tunnetun fraasin mukaan päivän tärkein ateria, mutta miten nyt lapset jaksavat koulussa, kun eivät huolineen näitä hirveitä kannikoita ruoakseen? Koulumenestyshän tällaisessa kärsii, fyysisestä sekä henkisestä kehityksestä puhumattakaan.

Mutta onko vika lapsissa kun eivät syö? Vai äidissä kenties, hänhän ei ollut ostanut lapsilleen syötäväksi kelpaavaa leipää?

Vika on eittämättä paahtoleivän valmistajissa. He tietävät, ettei kantapaloja kukaan koskaan tulisi syömään, mutta miksi he siitä huolimatta tunkevat nämä paahtoleipäviipaleiden irvikuvat mukaan kelvollisten yksilöiden joukkoon?

Yksi sana: salaliito. Niin pahalta kuin tuo kuulostakin, pidän tätä todennäköisenä vastauksena tähän vitsaukseen. Nyt kun olemme todenneet kantapaloista lapsille aiheutuvat koulutukselliset menetykset, voimme olettaa etteivät leipätehtailijat halua Suomen nuorison kehittyvän älyllisesti täyteen ihmisen mittaan. Suomen nuoret jäisivät siis, epäkorrektia ilmausta käyttäen, henkisesti vajaiksi. Entä mitä tämä hyödyttäisi leipävalmistajia?
Heidän eläkeikänsä pysyy korkeampana, kun ei ole älykästä ja koulutettua, nuorempaa ja vetreämpää väestöä heidän työpaikkojaan viemässä. He kokevat meidät nuoret, Suomen toivon, uhkana itselleen. He varjelevat asemaansa säilyttämällä painajaismaiset kantapalat pusseissa.

Ne perkeleet."

Löysin arkistojen kätköistä oman tekstini vuodelta 2006. Tällaisina hetkinä sitä miettii että mitä hemmettiä mä olen vetänyt tuolloin.

Musiikkia kaikissa muodoissa

Olin perjantaina paikallisessa baarissa katsomassa kaverini kaverin bändin keikkaa. Tarkoitukseni oli kirjoittaa tänne syväluotaava analyysi kuvien ja musiikkinäytteiden kera, mutta kaikki meni pieleen. Kameraa ei ollut ja koska bändi on aloitteleva, ei sillä ole edes nettisivuja vielä, saati musiikkia Internetissä. Tyydynkin siis sanomaan vain, että vanhoja rock klassikoita (Led Zeppelin, Iron Maiden, Dio, Deep purple, Black Sabbath, jne) soittava Almost Human on mahtava bändi. Lavameininki hallussa ja upea laulaja. Kuten eräs radiokanava sanoisi, asenne on rock.

Lähden huomenna mökille muutamaksi päiväksi. Ajomatka on rasittavan pitkä, joten halusin polttaa istelleni CD-levyjä matkan ratoksi. Ongelmaksi meinasi muodostua musiikittomuuteni. Kuuntelen kaiken musiikin Spotifyn kautta, joten koneelle ei ole tullut hankittua kuin pari hassua biisiä. En ole warettanut musiikkia sitten Spotifyn löytämisen, enkä halunnut aloittaa nytkään. Onneksi löysin ratkaisun YouTubevideoista ja mahtavasta ohjelmasta, YouTube Downloaderista. Sen avulla YouTubevideot ladataan koneelle ja ne voidaan muuttaa muihin formaatteihin, esim. MOV, MP3 ja AVI. Etsiskelin siis haluamani musiikkivideot YouTubesta, latasin ne koneelleni ja muutin MP3-muotoon. Sain poltettua kaksi yyberin menevää autolevyä hetkessä ja juuri haluamillani kappaleilla. YouTube Downloader on täysin ilmainen, eikä sen mukana ei tule pakollisia mainosohjelmia tai muutakaan roskaa koneelle. Helppokäyttöinen, nopea ja kevyt. Suosittelen! (Laillisuudesta ei sitten olekaan takeita, mutta pikkuvikoja semmoiset)

Kuten mainittu, huomenna lähden mökille. Internettiähän siellä ei ole, eikä tosin minullakaan kannettavaa, joten pitää keksiä ihan muita huvituksia. Oiva tilaisuus saada viimeinkin luettua aloittamani kirjat loppuun. Niistä ja muusta juttua sitten myöhemmin.

Keskiviikkoyön tunneskaala

Ahdistaa kuumuus ja jaksamattomuus mennä suihkuun, kun viiden minuutin päästä olisi sama kuin nyt.
Inhottaa pitkäkoipinen lentävä mikä-lie-ötökkä, joka on vallannut ikkunani sängyn vierestä. Kostoretkellä eilen tappamani puolesta. Odottaa kunnes nukahdan.
Ärsyttää Piraattipuolue.
Rasittaa blogit, joissa on enemmän kuvia kuin tekstiä. Ellei ole valokuvausblogi. Ne saavat anteeksi.
Raivostuttaa ihmiset, jotka ovat tuhrineet kaikki keskustelupalstat täyteen asekieltoa.
Turhauttaa Metropolian hakutoimiston tietokonevika. Ihmiset ovat varmasti mukavia.
Surettaa Ristiinassa kadonnut pikkupoika.
Epäilyttää jatkuva kieltojen lisääminen ja vapauden rajoittaminen.
Arveluttaa pöydälle unohtunut viini.

Hiukset märkinä nukkumaan.

Roobertti jaksaa

Jeij, yksi kirja vähemmän keskeneräisten listalla. Sain luettua loppuun Dan Brownin Kadotetun symbolin, ja sen jälkifiilingeissä katsoin vielä Angels and Demons -elokuvaakin. (Tosin puolessa välissä tajusin jo nähneeni sen. Kertonee laadusta.) Pidän hirveästi historiallisten esineiden ja asioiden avulla avattavista vihjepalapeleistä National Treasuren tapaan. Se lieneekin suurin syy miksi tykkään Dan Browniakin lukea. En Brownille Nobelin kirjallisuuspalkintoa antaisi, mutta viihdepalkinnon varmasti.

Kadotetun symbolin tapahtumat sijottuvat Washingtoniin. Dan Brownin aiemmista kirjoista tuttu symbologian professori Robert Langdon viuhuu ympäri kaupunkia ratkoen vanhaa Vapaamuurareiden salaisuutta vihje kerrallaan. Kirja on periaatteessa ihan sama kuin Enkelit ja Demonit ja Da Vinci -koodi, temmellyskenttä, taistelutoverit ja pääpahis vain erottavat kirjan edeltäjistään. Jälleen kerran Langdon on ärsyttävän kaikkitietävä, lukijalle etäiseksi jäävä kliininen hahmo. Jopa pääpahiksen, kummallisen tatuoidun olennon, sielunelämää kuvataan syvällisemmin kuin päähenkilön. Taas melkein jokaisen luvun lopussa on rasittava cliffhangeri. Ihan kuin kirjailijalla ei olisi muuta tapaa saada lukija lukemaan eteenpäin. Loppuratkaisu oli liian helppo. Paikoin oli liikaa toistoa. Kaikesta huolimatta pidin lukemastani. Luen Brownin kirjoja historiallisten pikkufaktojen ja vihjepalapelien takia, joten en jaksa liikaa herneytyä päähenkilön luonnottomuudesta tai muista pienistä puutteista. Kadotettu symboli tarjosi minulle juuri sitä mitä lähdin hakemaankin: jännittävää aarrejahtia, nopeaa tempoa ja roppakaupalla turhaa nippelitietoa. En estäisi menneisyyden itseäni lukemasta, siis. Oikein mukava kesäkirja niihin hetkiin, kun henkevämpään ei jaksa uppoutua ja järkevämpää ei jaksa ajatuksella lukea, mutta harlequinia on liian noloa pitää esillä.

Onneksi tämä kirja tuskin synnyttää sen suurempaa salaliittomyllyä. Da Vinci -koodi sai ihmiset sekoittamaan täysin toden ja keksityn. Tälläkin hetkellä luen nettikeskustelua, jossa "uus-brownilaisille" yritetään selittää, että vaikka Da Vinci -koodissa niin sanottiinkin, Jeesuksella tuskin oli vaimoa ja lasta. Toivottavasti ihmiset osaavat jo pysyä pelihousuissaan Kadotetun symbolin kohdalla ja muistavat, että vaikka tapahtumat sijoittuvat oikeisiin paikkoihin ja vaikka instituutiot, rituaalit ja nippelitieto ovatkin totta, tapahtumat ovat täyttä satua.

Nyt kun saisi hampurilaisen...

Kesät ovat televisiomielessä kamalia. Kaikki hyvät sarjat ovat tauolla ja paras mitä voi toivoa on joku hikinen uusintakierros Frendeistä. MUTTA! Suureksi ilokseni eräs suosikkiohjelmistani, Penn & Teller: Bullshit!, pyörii nyt uusin jaksoin. Sarja on humoristinen asiaohjelma, jossa arvostellaan väkevin sanoin mm. näennäistieteitä, typeriä lakeja ja ilmiöitä. Pääsin tänään katselemaan pari viikkoa sitten Jenkkilässä esitetyn jakson, jonka aiheena on pikaruoka. Jakson nimestä jo päätteli aika paljon sisällöstä: Penn ja Teller eivät suoraan puoltaisi pikaruokaa, mutta olisivat pikaruoan pakkokieltoa vastaan. Arvaus osui oikeaan.

Jakson aihe oli itselleni erityinen. Suomessakin on ollut puhetta kovemmasta pikaruoan verotuksesta ja karkkiautomaattien poistamisesta kouluista ja muustakin ruokaholhouksesta. Minua on aina ärsyttänyt ajatus, että joutuisin maksamaan kovempia veroja ruoastani tai olemaan ilman karkkia sen takia, että joku kuvittelee tietävänsä mikä on minulle hyvä. Jakso oli kanssani samaa mieltä. Se korosti ihmisen omaa oikeutta saada päättää ravinnostaan ja halveksui ihmisiä, jotka haluavat saada vapautta rajoittavia lakeja mukaan pikaruokamaailmaan. Jaksossa kuvattiin koe, jossa ihmisille syötettiin pikaruoka-annos, minkä jälkeen heitä pyydettiin arvioimaan annoksen kalorimäärä. Koehenkilöt arvasivat kalorimäärän oikein tai jopa yläkanttiin silloin, kun heille kerrottiin ruoan olevan pikaruokaa. Vaikka koe oli suppea, se vihjaa siitä että ihminen kyllä tietää mitä suuhunsa laittaa. Ei hän kuvittele saavansa terveellistä. Hän tiedostaa riskit ja on hyväksyy ne. Ihmetyttää miksi valtion pitää änkeä ruokapöytiimme ja kehitellä "peloteveroa". Ei kovempi verotus saa ihmistä lopettamaan pikaruoan syömistä, ei, se saa vain ärsyyntymään ja maksamaan lisää. Verotuksen pitäisi aina lähteä tarpeesta rahoittaa syntyviä kuluja, joita voisivat tässä tapauksessa olla esim. liikalihavuudesta syntyneet sairaanhoitokustannukset, mutta edes se ei riittäisi perustelemaan pikaruoan veronnoston tarvetta.

Jakso pisti miettimään entistäkin enemmän pikaruokamaailmaa, mikä taitaa olla hyvän jakson määritelmä. Viihdyttävä oli myös koehenkilöille tehty ruokatesti, vaikka samankaltainen nähtiinkin jo kolmannen tuotantokauden päätösjaksossa, jossa "gourmet"-ruokia sokkotestattiin.

Dekkareita ja bluesia, hieno kesä!

Nyt kun auriko paistaa ja sää on mm. paras, on pakko lukea ulkona. Harmi vain, että tänään löytämäni mielenkiintoiselta vaikuttava kirja on ilmaiseksi netissä luettavissa. Laiskuus voittaa, kirjasto liian kaukana. Ja kun vieläpä olisi pari kirjaa keskenkin niin ei millään viitsisi ottaa lisää luettavaa, mutta uteliaisuus taitaa voittaa. Kyseinen kirja on Teemu Kaskisen ja Heikki Heiskasen Norsun vuosi, hieman erilainen poliisidekkari. Uusimmassa Imagessa (6-7/2010) oli juttu kirjan saamasta kritiikistä. Artikkelin on kirjoittanut Teemu Kaskinen, eli kirjailija itse. Hän kuvailee tuntemuksiaan pienen kuoleman keskellä, eli aiheettoman murskakritiikin saatuaan. Kaskinen pohtii kritiikin syitä ja koko artikkeli maistuukin vähän takaisiniskulta Hesarille ja ymmärtämättömälle kriitikolle, joskaan ei ikävässä mielessä. Jutun ohessa oli kehoitus arvioida kirja itse ja url kirjan ilmaiseen nettiversioon. (http://www.wsoy.fi/yk). Pitää tunnustaa, että melkein missä muussa kontekstissa tahansa olisin pitänyt artikkelia vähän ärsyttävänäkin selittelynä, että kyllä se hyvä kirja oli jonka minä kirjoitin mutta tyhmä kriitikko ja huonot mielipiteet. Mutta Imagella on mielessäni jonkinmoinen erityisasema. Jos lehti on julkaissut monisivuisen artikkelin tietystä huonosta arvostelusta ja sen aiheuttamasta mielipahasta, on kritiikin täytynyt olla todella aiheetonta Imagen toimittajien mielestä. Siksi uteliaisuus Norsun vuotta kohtaan on suuri, enkä ehkä voi hillitä lukuhalujani. Damn. Mutta kesäloma on pitkä, lukemaan ehtii aina.

Löysin uutta musiikkiakin eilen, vieläpä yllättävältä suunnalta. Vaikka kuuntelen paljon suomalaista musiikkia ja vaikka musiikkimakuni on todella laaja, suomiräppi ei ole oikein uponnut moneen vuoteen. Siksi vähän pelotti koskea Mariskan, entisen suomiräppärin levyyn, vaikka tiesinkin että tyyli on muuttunut iskelmälliseen souliin ja bluesiin. Onneksi rohkaistuin. Entinen vähän rosoinen räppi on vaihtunut korvaamiellyttäviin melodioihin ja vielä ensitäkin pintaa syvemmälle meneviin sanoituksiin. Mariskan ääni on upea, tukee niin musiikin tyyliä kuin sanoitusten teemojakin. Menevä avausraita Hurrikaani vie mukanaan ja rauhallisemmat kappaleet saavat melkein hartaaksi. Nappasin heti muutaman kappaleen soittolistalleni. Ilahduttavaa kuulla, että Suomessa on oikeasti hyviä naislauluntekijöitä Maija Vilkkumaan lisäksi. Upea löytö. Punaviinimusiikiksi parhautta. Tätä pitää kuunnella vielä lisää, eilinen tutustuminen kun oli melko pikainen. (Mariska & Pahat sudet: http://open.spotify.com/artist/0Pfea1ZDFtTo9NRPExcZtM )

Huomasin muuten tänään, taas, etten ole vieläkään katsonut Sopranosia loppuun. Pari jaksoa jäljellä viimeisestä tuotantokaudesta. Helvetin tunnin mittaiset jaksot ja kyvyttömyys pysyä paikoillaan sen vertaa.

Uusi koti

Olen nuori ja intohimoinen median suurkuluttaja, päivää. Toivotan Sinut nöyrimmin tervetulleeksi.

Tämä sillisalaattiblogi tutustuttaa Sinut näkemiini ja kokemiini ilmiöihin ja asioihin, erityisesti viestinnän ja viihteen piiristä. Intohimoni eri medioita kohtaan on jatkunut jo kauan. Pienestä asti katselin televisiosta melkeinpä mitä vain uutisten ja Salattujen elämien väliltä, luin Aku Ankkaa ja Hesaria, opin aikaisin Internetin salat ja lähikirjasto tunsi minut nimeltä. Vaikka olen seurallinen ja menevä ihminen, tykkään viettää ison osan ajastani syventyneenä yksinäisiin harrastuksiin. Kuitenkin, sosiaalinen ihminen kuin olen, on kiva jakaa omia kokemuksiaan ja lukea muiden vastaavia eri elokuvista, sarjoista, kirjoista, bändeistä jne. Siksi tämä mahtava blogi.

Vähän minusta vielä. Olen viestinnän opiskelija Espoosta. Itsensä kuvaileminen syvemmin on aina vähän hankalaa, niin sanotaan nyt lyhyesti vaikka että olen utelias, iloinen, hassu ja kaikin puolin mukava tyttönen. Harrastan Internetin yms. lisäksi kuntosalilla käymistä ja kirjoittamista. Opiskelen (kohta) toista vuotta, ja isona minusta tulee mainosmies.

Sepä siitä. Toivottavasti nautit tulevista lukuhetkistä parissani.